Ulkoasu hieman muuttu, ja on tuonne nuo sivulehdet muuttunut. Kyllä blogi toimikoot myös kennelin kotisivuina, koska olen kovin laiska päivittelemään montaa paikkaa. Ja pääseepähän kennelistä kiinnostuneet blogi texteistä nopeasti kiinni meidän koirien elämään :)
Ja joo palautetta saa antaa, eihän tää texti nyt niin liian pinkki ole luettavaksi??? Mun silmiin ei ainakan häirinny, muitten???
tiistai 23. kesäkuuta 2015
Suurin on joukosta pois :'(
Meillä on eletty erittäin surullista aikaa n.2vk ajan.
Kävimme 10.päivä tätä kuuta Myrtin kanssa lääkärissä, kun se oli viikon verran ontunut takapäätä, aluksi vaan levon päälle mutta lääkäriä edeltävänä iltana ontuminen oli jo jatkuvaa.
Lääkäri eka liikutteli ja tunnusteli Myrtin kokonaan, ja ontumisen syy löytyi vasemmasta polvesta. Ei selkeesti ottanut vasemmalle polvelle ollenkaan painoa, vaan oikealla oli kaikki paino. Lääkäri päätti että kuvataan polvi.
Tyttö laitettiin uneen ja vietiin röntgeniin. Kuvasivat kumminkin molemmat polvet, ja kuvaamisen jälkeen toinenkin lääkäri kävi kuvat katsomassa ja sitten minut pyydettiin myös katsomaan kuvia. Lääkäri kertoi siinä mistä on kyse ja näytti kuvia. Molemmista polvista on mennyt ristisiteet ja niissä on rikkoa, vasemmasta pahemmin kuin oikeasta. Epäili että oikeasta mennyt koska joutunut vasemman takia ottamaan painoa oikealle.
Lääkäri sanoi että ainut hoito on leikkaus, ja kertoi leikkaus vaihtoehdoista ja sanoi että tällä uudemmalla tekniikalla, koirat ovat leikkauksesta seuraavana päivänä kävellyt jalalla. Ja minä toki sitten siinä mietin, että tottakai leikataan kerta näin hyvät tulokset ovat.
Kun päästiin lääkäriltä kotiin, olin jo puhunut Timon kanssa että tutkin netistä, ja kyselen berni ihmisten kokemuksia asiasta, ennen kun tehdään päätöstä leikkausten suhteen. Noh alotin sitten keskustelemaan asiasta, asian kokeneiden ihmisten kanssa, kuin myös keskustelin eläinlääkärissä toimivien henkilöiden kanssa. Ja noh, eipä niin positiiviselta ja varmalta enään leikkaukset tuntuneetkaan. Oli kokemusta että leikattu molemmat polvet, ja ne tullut joo kuntoon mutta hetken perästä selkä antanut periksi. Ja suurin osa oli sitä mieltä, että ei lähtisi tän kokoista koiraa leikkaamaan.
Ja niin minäkin tein yhden elämäni raskaimmista päätöksistä, ja päätin että en haluan mun rakkaimman ja tärkeimmän tuntea yhtään tarpeetonta kipua mun omien tunteiden takia.
Soitin meidän omalle eläinlääkärille ajan viikon päähän, sille viimeiselle matkalle.
Viimeinen viikko elettiin ihan normaalisti, ja alku viikosta näytti että kipulääkkeet ovat tehonneet, ja ontumista oli vähänlaisesti, mutta loppua kohden ontuminen palasi kuvioon. Myrtti sai paaaaljon herkkuja, haleja, pusuja, rapsutuksia.
Viime torstai aamu saapui suhteellisen iloisissa merkeissä, Myrtti hömppäsi tuossa ihan normaalisti (jos ontumista ei lasketa) ja minäkän en ollut mitenkään äärimmäisen surkeana. Eläinlääkärille kun päästin, Myrtti sielläkin touhotti tapansa mukaan, ja olisi halunnut lekurin pussailla märäksi. Siinä vaiheessa kun lääkäri tuli pistämään rauhottavan, mulla kolahti alitajuntaan että on viimiset hetket käsillä ja samalla myös itku hanat aukesi. Takerruin Myrttiin kiinni, ja halasin sitä lujaa ja itkin viimisen kerran sen turkkiin. Kun Myrtti nukahti, silittelin loppuun asti joko sen päätä tai tassua, ja viimiset sanat mitä kuiskasin sen korvaan oli "Hyvää matkaa, anna pennuille pusuja mun puolesta"
Meidän ei tarvinnut jäädä paikalle, kun annettiin se viimeinen piikki koska mä olin jo niin itkuinen, niin lääkäri sanoi että voitte lähteä (Timo oli siis mukana).
Tulimme kotiin ja päästettiin koirat koirien huoneesta meidän kanssa, ja minä rutistin Oliveria niiiin lujaa, se on ollut parasta lohtua tähän suureen sydäntä murskaavaan suruun.
Torstai oli semmoinen hyvin sumussa eletty päivä, en kokoajan itkenyt, mutta aina välillä purskahdin itkuun. Pahin oli illalla, kun haimme lapsia kotiin ja koirat rupes haukkumaan koira huoneessa, ja multa vaan pääs suusta "MYYYY!!!", Timppa valmistautu heti että nyt tulee ja iso itku.
Nyt pahin suru alkaa pikku hiljaa helpottaa, illat on pahoja edelleen, kun menen sänkyyn niin silmiin tulee kuva iloisesta ja terveestä Myrtistä ja silloin itkua on vaikea pidätellä. Mutta vaikka pahin suru on ohi, ikävä on niiiiiiiiiin iso. Ja päässä ajatukset, miksi Myrtti??? Miksi koira jolla olis ollut niin paljon vielä annettavaa ja tehtävää täällä??
En voi kun kiittää Myrtin kasvattajia maailman hienoimmasta koirasta. Ja tuesta, niin hyvinä ja vaikeempina hetkinä. Viimisen kahden viikon aikana, tuki on ollut sieltä suunnalta parasta mitä kasvattajilta voi vain odottaa <3 <3
Myrtti rakas toivon että siellä jossain pilvenreunalla suojelet mun matkaa kuin myös sun neljän niin ihanan ja sua muistuttavan lapsen matkaa kohti aikuisiksi vahvoiksi berneiksi, ja kohti vanhuutta <3
Soo-Soo Bonnie And Clyde "Myrtti"
Kävimme 10.päivä tätä kuuta Myrtin kanssa lääkärissä, kun se oli viikon verran ontunut takapäätä, aluksi vaan levon päälle mutta lääkäriä edeltävänä iltana ontuminen oli jo jatkuvaa.
Lääkäri eka liikutteli ja tunnusteli Myrtin kokonaan, ja ontumisen syy löytyi vasemmasta polvesta. Ei selkeesti ottanut vasemmalle polvelle ollenkaan painoa, vaan oikealla oli kaikki paino. Lääkäri päätti että kuvataan polvi.
Tyttö laitettiin uneen ja vietiin röntgeniin. Kuvasivat kumminkin molemmat polvet, ja kuvaamisen jälkeen toinenkin lääkäri kävi kuvat katsomassa ja sitten minut pyydettiin myös katsomaan kuvia. Lääkäri kertoi siinä mistä on kyse ja näytti kuvia. Molemmista polvista on mennyt ristisiteet ja niissä on rikkoa, vasemmasta pahemmin kuin oikeasta. Epäili että oikeasta mennyt koska joutunut vasemman takia ottamaan painoa oikealle.
Lääkäri sanoi että ainut hoito on leikkaus, ja kertoi leikkaus vaihtoehdoista ja sanoi että tällä uudemmalla tekniikalla, koirat ovat leikkauksesta seuraavana päivänä kävellyt jalalla. Ja minä toki sitten siinä mietin, että tottakai leikataan kerta näin hyvät tulokset ovat.
Kun päästiin lääkäriltä kotiin, olin jo puhunut Timon kanssa että tutkin netistä, ja kyselen berni ihmisten kokemuksia asiasta, ennen kun tehdään päätöstä leikkausten suhteen. Noh alotin sitten keskustelemaan asiasta, asian kokeneiden ihmisten kanssa, kuin myös keskustelin eläinlääkärissä toimivien henkilöiden kanssa. Ja noh, eipä niin positiiviselta ja varmalta enään leikkaukset tuntuneetkaan. Oli kokemusta että leikattu molemmat polvet, ja ne tullut joo kuntoon mutta hetken perästä selkä antanut periksi. Ja suurin osa oli sitä mieltä, että ei lähtisi tän kokoista koiraa leikkaamaan.
Ja niin minäkin tein yhden elämäni raskaimmista päätöksistä, ja päätin että en haluan mun rakkaimman ja tärkeimmän tuntea yhtään tarpeetonta kipua mun omien tunteiden takia.
Soitin meidän omalle eläinlääkärille ajan viikon päähän, sille viimeiselle matkalle.
Viimeinen viikko elettiin ihan normaalisti, ja alku viikosta näytti että kipulääkkeet ovat tehonneet, ja ontumista oli vähänlaisesti, mutta loppua kohden ontuminen palasi kuvioon. Myrtti sai paaaaljon herkkuja, haleja, pusuja, rapsutuksia.
Viime torstai aamu saapui suhteellisen iloisissa merkeissä, Myrtti hömppäsi tuossa ihan normaalisti (jos ontumista ei lasketa) ja minäkän en ollut mitenkään äärimmäisen surkeana. Eläinlääkärille kun päästin, Myrtti sielläkin touhotti tapansa mukaan, ja olisi halunnut lekurin pussailla märäksi. Siinä vaiheessa kun lääkäri tuli pistämään rauhottavan, mulla kolahti alitajuntaan että on viimiset hetket käsillä ja samalla myös itku hanat aukesi. Takerruin Myrttiin kiinni, ja halasin sitä lujaa ja itkin viimisen kerran sen turkkiin. Kun Myrtti nukahti, silittelin loppuun asti joko sen päätä tai tassua, ja viimiset sanat mitä kuiskasin sen korvaan oli "Hyvää matkaa, anna pennuille pusuja mun puolesta"
Meidän ei tarvinnut jäädä paikalle, kun annettiin se viimeinen piikki koska mä olin jo niin itkuinen, niin lääkäri sanoi että voitte lähteä (Timo oli siis mukana).
Tulimme kotiin ja päästettiin koirat koirien huoneesta meidän kanssa, ja minä rutistin Oliveria niiiin lujaa, se on ollut parasta lohtua tähän suureen sydäntä murskaavaan suruun.
Torstai oli semmoinen hyvin sumussa eletty päivä, en kokoajan itkenyt, mutta aina välillä purskahdin itkuun. Pahin oli illalla, kun haimme lapsia kotiin ja koirat rupes haukkumaan koira huoneessa, ja multa vaan pääs suusta "MYYYY!!!", Timppa valmistautu heti että nyt tulee ja iso itku.
Nyt pahin suru alkaa pikku hiljaa helpottaa, illat on pahoja edelleen, kun menen sänkyyn niin silmiin tulee kuva iloisesta ja terveestä Myrtistä ja silloin itkua on vaikea pidätellä. Mutta vaikka pahin suru on ohi, ikävä on niiiiiiiiiin iso. Ja päässä ajatukset, miksi Myrtti??? Miksi koira jolla olis ollut niin paljon vielä annettavaa ja tehtävää täällä??
En voi kun kiittää Myrtin kasvattajia maailman hienoimmasta koirasta. Ja tuesta, niin hyvinä ja vaikeempina hetkinä. Viimisen kahden viikon aikana, tuki on ollut sieltä suunnalta parasta mitä kasvattajilta voi vain odottaa <3 <3
Soo-Soo Bonnie And Clyde "Myrtti"
3.7.2011-18.6.2015
jos sua ei ois ollut
niin olisin keksinyt sut
ois susta samanlainen tullut
mitään en ois muuttanut
ohikulkijat luulee
minun seinille puhuvan
tyhjyyteen he sanovan mun kuulee
sua aina rakastan
ilman sua oon kuin vöissä
ilman sua lakastun
saanhan susta kiinni pitää
vaikken sua oikeesti enää nää
en tahdo irtikään päästää
siis ilmestyt vierellein
on pakko itseään säästää
sen velkaa sulle jäin
olet jokaikinen yön ääni
kukkamerestä poimin sut
hyvä ajatus sisällä mun pääni
kun elämä on suuttunut
oot valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan
ei sua minusta voi erottaa
jäät osaksi mieleni maisemaa
kiitos
kun olit totta hetken
nyt mun täytyy tästä jatkaa
vierelläni teet loppuretken
vaikka se ois kuvitelmaa
niin olisin keksinyt sut
ois susta samanlainen tullut
mitään en ois muuttanut
ohikulkijat luulee
minun seinille puhuvan
tyhjyyteen he sanovan mun kuulee
sua aina rakastan
ilman sua oon kuin vöissä
ilman sua lakastun
saanhan susta kiinni pitää
vaikken sua oikeesti enää nää
en tahdo irtikään päästää
siis ilmestyt vierellein
on pakko itseään säästää
sen velkaa sulle jäin
olet jokaikinen yön ääni
kukkamerestä poimin sut
hyvä ajatus sisällä mun pääni
kun elämä on suuttunut
oot valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan
ei sua minusta voi erottaa
jäät osaksi mieleni maisemaa
kiitos
kun olit totta hetken
nyt mun täytyy tästä jatkaa
vierelläni teet loppuretken
vaikka se ois kuvitelmaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)